CxO:n blogi

Myyjän vakuuttava innoitus

Share |

Tiistai 6.6.2017 - Toni Hinkka


Vakuuttavuus on vahvin ja pysyvin myyjän tarvitsemista taidoista. Hyvä uutinen on se, että sitä voi opetella ja tilaisuuksia harjoitteluun on jatkuvasti. Mestari harjoitteleekin aina.

CxO:n vakuuttavuusmalli muodostuu kahdeksasta luokasta. Viime viikolla käsittelin läsnäoloa (lue tästä). Tänään keskityn innoitukseen. Siis siihen, että ”tärkeinä pitämäni asiat ja ajatukset tarttuvat muihin". Tässä tapauksessa saan asiakkaan innostumaan tuotteestani tai palvelustani niin paljon, että hän sen ostaa. Ensin hänen tulee kuitenkin ostaa minut.

Innoitus muodostuu viidestä ominaisuudesta: arvoista, missiosta, sitoutumisesta, energiasta ja tunteen siirrosta.

Arvot tarkoittavat sitä, että tiedät mikä on sinulle tärkeää ja millä keinoilla voit toimia. Ihmiset haistavat toisen ihmisen arvomaailman aika helposti. Mitä enemmän kokee arvojen heijastavan omia arvoja, sitä luotettavampana toista ihmistä pitää. Jos arvoja ei ole koskaan oikein miettinyt, ei niitä voi mitenkään sanoina, painotuksina ja eleinä heijastaakaan.

Missio tarkoittaa sitä, että tiedät elämäsi tarkoitukset. Kyllä, monikossa. Sinulla voi olla monta tarkoitusta työssäsi ja suhteessa perheeseesi ja ystäviisi, jopa yhteiskuntaan. Ihminen, jolla on vahva missio, myy kuin häkä ihmisille, jotka jakavat hänen arvonsa.

Sitoutuminen tarkoittaa sitä, että arvosi toteutuvat sanoissasi ja teoissasi. Ajattelet ja toimit siis kaikissa tilanteissa yhdenmukaisesti heijastaen omia elämäntarkoituksiasi. Tämä jos mikä, muodostaa luotettavan ja uskottavan vaikutelman. Mieti vaikka hienoja esimerkkejä Nelson Mandelaa tai Barac Obamaa. Jos haluat päinvastaisen esimerkin, voit miettiä Donald Trumpin sekoiluja.

Energia tarkoittaa sitä, että sinussa on virtaa, joka lataa ihmiset ympärilläsi. Kun yllämainitut asiat ovat kirkkaana mielessä, keskityt luonnostaan asioihin, joista saat itsellesi virtaa ja innostusta. Samalla luovut monesta turhasta, virtaa kuluttavasta asiasta ja ajatuksesta. Kun virtapiikkisi on riittävän korkealla, se säteilee muihin ihmisiin.

Energian siirto tarkoitta sitä, että kykenet tartuttamaan tunnetilasi kanssaihmisiin. Tähän liittyy yksi luonnonlaki: voit tartuttaa vain sellaisia tunteita, joita sinussa itsessäsi aidosti on. Eläydy, näytä tunteesi, ne tarttuvat. Valitse tunteesi kuitenkin tarkkaan; negatiiviset tunteet eivät myy mitään.

Tässä äärimmilleen tiivistetysti vakuuttavan myyjän läsnäolon aakkosia. Kuuntele Toni Hinkan maksuton webinaaritallenne aiheesta tästä.

Avainsanat: myynti, vakuuttaminen, henkilökohtainen vakuuttavuus, karisma, innoitus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini

Lähettääksesi kommentin sinun tulee kirjoittaa alla oleva merkkijono kenttään