CxO julkaisee Academy Vantaan esitykset kotisivuillaan
20.12.2011 CxO Academy Vantaa on järjestänyt aamukahvitilaisuuksiaan nyt kaikkiaan neljän luentokauden ajan. Ensimmäinen tilaisuus pidettiin Islannin lentotuhkatilanteen ollessa vielä päällä 21.4.2010. Sen jälkeen on järjestetty 26 aamukahvitilaisuutta ja kaksi ajankohtaiseminaaria Onnistunut projekti -sateenvarjon alla.
Aamukahvitilaisuuksista saamamme palaute on koko ajan kannustanut meitä jatkamaan, nimittäin:
- aiheen ajankohtaisuudesta olemme aina saaneet vähintään arvosanan (asteikolla 1-5) 4, joten kuulijoiden mielestä olemme olleet erinomaisesti ajan hermolla. Kaikkiaan saimme ajankohtaisuudesta korkean keskiarvosanan 4,40.
- sisällön osalta olemme kolmesti jääneet alle 4:n; siis 23 kertaa olemme ylittäneet tuon nelosen. Olemme tuottaneet siis kelpo sisältöä tilaisuuksiin osallistujien mielestä. Sisällöstä saimme keskiarvosanaksi 4,28.
- esittäjistämme on aina pidetty, sillä alle 4:n ei ole menty koskaan. Kerran on esittäjä saanut täyden viitosen. Kaikkiaan esittäjämme - peräti 10 on päässyt ääneen - ovat saaneet keskiarvosanaksi erinomaisen 4,49.
- vaikka konseptimme mukaan puolet ajasta on varattu keskustelulle, aina keskustelusta saatu hyöty ei ole noussut kiitettävälle tasolle. Alle nelosen on jääty 12 kertaa, siis liki joka toinen kerta. Vaikka tämä kohta on selkeä parannuskohde, johon tulemme paneutumaan, keskiarvoksi tilaisuutemme ovat kuitenkin saaneet 4,06.
- tilaisuuksiemme järjestelyistä on aina pidetty, sillä koskaan ei ole jääty alle nelosen; keskiarvoksi nousee huima 4,36.
Kaikkien 27:n tilaisuuden keskiarvosana on erittäin hyvä, 4,32. Tilaisuuksiimme osallistuneet siis suosittelevat - kannattaa tulla kuuntelemaan!
Kaikkien aikojen parhaaksi äänestetty esitys pidettiin 2.3.2011, jolloin äänessä oli Kai Ruuska ja aiheena Projekti muutosjohtamisen välineenä. Tilaisuuden palautteen mukaan esittäjä sai täyden viitosen ja koko tilaisuus arvosanan 4,78. Onnittelemme!
CxO Mentor Oy on päättänyt nyt julkaista kaikki esitykset kotisivuillaan. Ole hyvä ja tutustu! Ihan kaikkia esityksiä ei vielä ole saatavilla; melkein kaikki kuitenkin.
CxO Academy Vantaan aamukahvitilaisuudet jatkuvat taas keskiviikkona 25.1.2012 klo 8:30, jolloin Jim Solatie aloittaa viidennen kauden esityksellään Ideasta innovaatioksi - luovuus hyötykäyttöön! Samalla CxO Academy Vantaa laajenee innovaatioiden alueelle. Ilmoittaudu kevätkauden 2012 avaukseen!
Reino Myllymäki, CxO Academyn "rehtori"
|