Kahdeksan yön reissun yhteydessä Islannissa huomaa kaikenlaista.

Yksi selkeästi ilahduttava piirre oli autoilijoiden suhtautuminen jalankulkijoihin. Siellä valtaosa autoilijoista antoi todella tietä, jos vain olitkin astumassa suojatien suuntaan. Sitä oli aluksi vaikea uskoa todeksi. Ehkä islantilaisilla autoilijoilla - tai ihmisillä ylipäätään - ei ole kiire minnekkään. Tai sitten heidän liikennekulttuurinsa kannustaa ottamaan muutkin huomioon. Positiivista kaiken kaikkiaan. Aihe on meilläkin ajankohtainen: kohta on taas suuri joukko uusia ekaluokkalaisia liikenteessä!

Toinen positiivinen seikka oli englannin kieli. Jopa Reykjavikin bussipysäkeillä oli selkeät ohjeet bussimatkustamisesta sekä islanniksi että englanniksi. Sama jatkui uimahalleja ja muita julkisia tiloja myöten. Vain ani harvoin tekstit rajoittuvat islantiin. Tässä asiassa meillä on paljon oppimista. Tutkin kerran, kuinka lähelle Helsinki-Vantaan lentokenttää pitää mennä, jotta tienviitoista löytää sanan airport. Kyllä ollaan jo kilometrin parin päässä terminaalista.

Reykjavikin koneesta ulostullessa oli edessä diginäyttö, joka kertoi pakaasien löytyvän tuloaulasta 2A. Tämäpä kertoikin paljon suomalaiselle - englanniksi samaa asiaa ei viitsitty esittää. Ihan kuin kaikki Helsinki-Vantaan matkustajat olisivat suomalaisia tai osaisivat suomea. Yksikin itäeurooppalainen perhe lähti harhailemaan ties minne…