CxO:n blogi

Karismat puntarissa: Trump vastaan Clinton

Tiistai 27.9.2016 - Toni Hinkka, karismatutkija ja -mentori

Trum_vs_Clinton.png

Keskiverto koulukiusaaja ja presidentti väittelyssä.

Yhdysvaltain presidentinvaalien väittely viime yöltä oli samanaikaisesti loistavaa TV-viihdettä ja kauhistuttavaa kuultavaa.

Koska olen karismankehittäjä ammatiltani, erittelen väittelyä karisman kannalta. Käytän pohjana käyttämäämme kahdeksaa karismaluokkaa.

  1. Läsnäolo. Molempien huomio oli juontajassa, kilpakumppanissa, studioyleisössä ja kamerassa varsin luontevasti. Clinton tosin veti pidemmän korren selkeästi rauhallisemmalla otteellaan. Trump menetti uskottavuutensa silmiensä pyörittämisellä. Läsnäolon yksi peruspilari on positiivisuus. Siinä Clinton loisti kun taas Trumpista en positiivisuutta löytänyt lainkaan.
  2. Innoitus, siis tarttuva into. Tämä pohjautuu ihmisen arvoihin, niihin sitoutumisessa ja niiden välittämisessä. Trumpia en pysty arvioimaan, koska en löytänyt mitään johdonmukaisuutta. Tai no, arvo se itserakkauskin kait on. Clinton taas vaikutti näiden suhteen olevan täysin yhdenmukainen.
  3. Viestintä. Clinton puhui selkeästi, ymmärrettävästi ja kiteytti hienosti viestinsä. Kehonkieli oli rauhallinen ja tuki sanomaa. Trump taas poukkoili kesken lauseiden ajatuksesta toiseen. Sanat ymmärsin vaan en sanomaa. Hauskana yksityiskohtana oli käsien tolkuton huitominen. Seurasin pitkään, pysyykö mikrofoni pystyssä ja melkein hän sen pudottikin väittelyn loppupuoliskolla. Kehonkielellä oli harvoissa kohdissa yhtymäkohtaan sanojen kanssa.
  4. Olemus. Puvut ja niiden värit olivat varmaan mietitty kummallakin taholla. Ryhdikkäitä olivat molemmat. Tärkeä osa olemuksesta on käytös. No, kuten ingressissä sanoin: koulukiusaaja Trump vastaan presidentti Clinton.
  5. Itsetunto. Itseluottamus on varmaan molemmilla kovalla tasolla, oli se sitten totuudenmukainen tai valheellinen. Vastaanottavuus on kysy vastaanottaa kritiikkiä. Clinton vastaanotti se rauhallisesti, Trump öykkärimäisesti.
  6. Tunneäly. Itsetuntemus eli totuudenmukainen omakuva. Clintonista vaikea sanoa, mutta Trump vaikuttaa selkeästi häiriöiseltä. Sosiaalisessa ymmärryksessä ja taidoissa Clinton lienee maailmanluokkaa. Trump, no, keskivertoa koulukiusaajatasoa.
  7. Rohkeus. Tuolla tasolla kumpikin ovat varmaan rohkeita: omaleimaisia, riskinottokykyisiä ja vallitsevia totuuksia kyseenalaistavia. Tässä voisin jopa antaa pisteen Trumpille, ellei hänen rohkeutensa olisi niin uhkarohkeaa ylilyöntiä koko maailman turvallisuuden suhteen.
  8. Aitous. Tietyllä tavalla Trump on varmaan aidompi. Eihän hän kykene mitenkään hillitsemään holtittomuuttaan. Aitouden peruspilareita ovat kuitenkin rehellisyys, avoimuus ja luotettavuus. Niistä ei Trumpissa ole häivääkään. Patologinen valehtelija.

Yhteenvetona sanoisin Clinton 7,5,Trump 0,5. Jokainen meistä arvioi karismaa omien arvojensa lähtökohdista. Niin minäkin. En tiedä jaanko Clintonin arvoja, mutta sen tiedän, että en jaa Trumpin arvoja. Yksi eniten halveksimiani ihmisryhmiä ovat koulu-, työpaikka- ja yhdistyskiusaajat, jotka pahimmillaan ovat omatunto-, empatia-, totuudenpuhumistajoitteisia narsistisia psykopaatteja. Olen kauhuissani ajatuksesta, että sellainen johtaisi yhtä maailman vahvimmista armeijoista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Trump, Clinton, väittely, USA, vaalit, presidentti, karisma

Jyrkkä pudotus

Torstai 22.9.2016 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Yksin_720x405.jpg

Jäin pois kahden yhdistyksen hallituksesta viime keväänä. Toisen kohdalla syynä oli sääntöihin kirjattujen määrävuosien täyttyminen. Toisen kohdalla kyse oli lupauksistani ja arvoistani. Olin luvannut olla kyläyhdistyksen hallituksessa niin kauan, kun poikani käy kylän koulua. Ylitin tämän 2-3 vuodella.

Lisäksi "puun takaa" tullut TIVIA:n hallituspaikka pakotti vähentämään osallistumista muiden yhdistysten toimintaan.

Olen päivitellyt parin muun hallituspaikasta luopuneen kanssa tilannetta. Sitä, kuinka jyrkkä pudotus tulee, kun jää pois yhdistyksen hallituksesta. Ensin on kädet täynnä töitä, sen jälkeen ei mitään. Putoat pois myös tiedotuksesta. Et tiedä enää, missä mennään tai mennäänkö missään edes.

Tulee sellainen olo, että kohdellaan kuin jotain luopiota.

Viime viikon perjantaina olimme kuitenkin - minä ja eräs toinen hallituksesta pois jäänyt - ottamassa vastaan Ilmailumuseoyhdistyksen Hawk-elämyskeskuksen sisältämää merikonttia Johannisbergin riihellä Ruotsinkylän kyläyhdistyksen järjestämää kyläpäivää varten.

Ja seuraavana eli varsinaisena kylätapahtumapäivänä ensimmäisenä ja liki viimeisenä paikalla.

Kirjoittaessani Yhdistysjohtamisen opas -kirjaa haastattelin lukuisan joukon yhdistysaktiiveja. Molemmat asiat - sekä hallituksen vaihtuvuus että osallistumisen monimuotoisuus - pomppasivat haastatteluissa esiin.

En ihmettele yhtään ihmisiä, jotka eivät halua yhdistyksen hallitukseen, jos hallituksen jäsenet muodostavat yhdistyksen ainoan resurssipoolin. Työtä tulee helposti aivan liikaa! Yhdistys, joka osaa osallistaa jäsenensä yhdistyksen toimintaan kullekin jäsenelle sopivalla tavalla, menestyy todennäköisimmin kuin yhdistys, joka keskittyy vain hallituksen tekemisiin ja tiedotus pysyy hallituksen sisällä.

Oma lukunsa on yhdistykset, joissa vastuuhenkilöt vaihtuvat vuosittain. Varsinkin ulkopuolisten on vaikea pysyä kärryillä, kuka mitäkin asiaa hoitaa ja milläkin tyylillä, kun ovi käy koko ajan. Parin vuoden pestit ja porrastettuina siten, ettei koko hallitus vaihdu kerralla, voisivat olla toimivampia.

Kolmas porukka on sellainen, joka juuttuu hallitukseen vuosikausiksi antamatta tilaa uusille kasvoille. Näitäkin on, vaikka itse olen kokenut enimmäkseen tilanteita, joissa on vaikeaa saada hallitus kasaan.

Näitä pohdimme Yhdistysjohtamisen oppaassa, jonka julkistamme lauantaina 24.9.2016 klo 11 Kokoushotelli Gustavelundissa. Ilmoittautumislinkki löytyy Ketterät Kirjat Oy:n ja CxO Professional Oy:n etusivuilta. Tervetuloa! Kirjaa voi ostaa jo CxO Shopista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yhdistys, johtaminen, hallitus, osallistuminen

Karismaattinen Twitter-ihmiskoe

Keskiviikko 21.9.2016 - Toni Hinkka, johtamisaktivisti

Koulutin eilen karismaa huikealle joukolle jo valmiiksi karismaattisia ihmisiä. Kuten usein käy, opettaja oppii paljon, ellei jopa eniten.

Puhuimme pitkään kiteytyksestä. Siitä miten sanotaan asiat niin selkeästi kuin mahdollista käyttämättä ainuttakaan turhaa sanaa ja sivupoluille eksymättä. Tehdään vastaanottajan elämä ymmärtämisen suhteen mahdollisimman helpoksi.

Kerroin itselläni toimivasta menetelmästä kirjoittaa tärkeimpinä pitämiäni ajatuksia blogeiksi, kolumneiksi ja jopa kirjoiksi asti. Näin pystyn syväohjelmoimaan aivoihini syväkiteytettyjä ilmaisuja, joita on helppo toistaa improvisaatiota vaativissa tilanteissa.

Yksi oppilaistani ehdotti Twitterin käyttöä ajatusten kirkastamiseen. 140 merkkiä pakottaa oikeasti tiivistämään. Ah, niin totta! Nyt sain vihdoin motivaation tutustua Twitteriin paremmin. Pitääpä kokeilla.

Palaan asiaan kuukauden kuluttua. Vastaan silloin näihin itse itselleni asettamiin kysymyksiin:

  1. Kestikö innostukseni ideaan yhtä twiittiä pidemmälle?
  2. Toimiiko tämä minulle samalla tavalla kuin aikaisemmat kirjoittamismetodini?
  3. Sainko kiteytettyä yhtään edes omasta mielestäni kuolematonta ajatusta?
  4. Miten Twitter-yleisöni reagoi vai reagoiko mitenkään?

Pysy kanavalla. Laitoin omaan kalenteriini 25.10. muistuksen tämän Twitter-ihmiskokeen raportoinnille.

Ps. Ai, mikä karismakoulutus? No, tällainen Karisma Master Class.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: twitter, karisma, kiteytys, johtaminen, leadership

Johtajako olet?

Torstai 15.9.2016 - Reino Myllymäki

Paa_pensaaseen_720x405.jpg

On kivaa olla johtaja, kun menee hyvin. Johtaja saa hyvää palkkaa, johtaminen motivoi vallanvetoamia sekä johtaja-titteli ja muut edut statuksesta kiinnostuneita. Kyllä kelpaa!

Moni osaakin olla johtajana ihan OK, kun menee hyvin. Mutta jos yhteisöllä menee huonosti, tilanne on toinen.

Huonosti toimivan yhteisön johtajan on ymmärrettävä, että johtamisessa on kaksi puolta: toisella puolella edut, joita tämän kirjoituksen alussa luettelin, ja toisella puolella rankat päätökset ja toimenpiteet, joilla yhteisö saadaan taas hyvin toimivien joukkoon. Jos sinulle on kelvannut lantin toinen puoli, myös toisen puolen velvoitteet on hyväksyttävä. Aina johtaminen ei ole kivaa.

Työpaikkakiusaaminen on vakava ongelma. Yhteisötasolla sen seurauksena työilmapiiri huononee ja tuottavuus alenee. Ihmiset, joilla on markkina-arvoa, hakeutuvat töihin muihin yhteisöihin. Ne, jotka eivät lähde, voivat huonosti, mikä näkyy sairauspoissaoloina ja alentuneena tehokkuutena, esimerkiksi. Kaikki inhimillisiä tragedioita mutta myös rahanarvoisia asioita.

Armeijassa saatettiin joskus ajatella, että "komppania hoitaa komppanian ongelmat", eli esimiestä ei pidä vaivata miehistön välisistä ongelmista. Se oli väärää johtamista jo silloin, eikä sovi missään tapauksessa nykypäivään.

Nimittäin, johtajalla on velvollisuus puuttua työpaikkakiusaamiseen heti. Heti, kun hän sellaista havaitsee tai heti, kun siitä hänelle kerrotaan. Tietämättömyys on kelvoton tekosyy ja puuttumattomuus voidaan punnita oikeudessa yhtä rangaistavaksi asiaksi kuin teko itse.

Ei ole kivaa lähteä selvittämään työpaikkakiusaamista eikä syitä yhteisön tai sen osan huonoon työilmapiiriin. Vaan vielä ikävämpää voi olla seurauksena, jos työntää päänsä pensaaseen ja jättää selvittämättä.

Johtaja itse voi olla selvittäjänä tehoton; voi olla, että hänellä ei ole riittävästi aikaa irrotettavana, hänelle ei kerrota asian kaikkia puolia tai hänen kykynsä johtaa organisaatiota häiriintyy, jos hän sekaantuu tapaukseen liian syvälle. Siispä kannattaa hankkia ulkopuolinen ja samalla puolueeton selvittäjä. Mieluummin, heti kun ongelma on noussut esiin.

Todelliset johtajat kantavat johtajan vastuun myös silloin, kun yhteisöllä menee huonosti.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: johtaminen, työhyvinvointi, kiusaaminen

Yhdistysaktiivisuuden osallistumisesteet

Tiistai 13.9.2016 - Toni Hinkka, yhdistysjohtamisaktivisti

Yhdistysaktiivisuusesteet.png

Kirjoitin viikko sitten yhdistysten erilaisista jäsenistä otsikolla ”Yhdeksän hyvää ja pahaa yhdistystyyppiä” (lue tästä). Ajatuksena oli valottaa lähtökohtia yhdistyksiä iäti vaivaavista tekijäresurssipulasta.

Oli siis tärkeää ymmärtää, että yhdistyksessä ollaan tai ollaan olematta monista eri lähtökohdista. Nyt pyrin purkamaan osiin esteitä osallistumiselle ja esteidenraivauskeinoja.

Täältä pesee:

  1. Tuppaantumattomuus – On paljon ihmisiä, jotka eivät tuppaa itseään tuputtamaan, jos ei pyydetä. Saattaa olla jopa hyvin supisuomalainen ominaisuus. Ruvetaan siis pyytämään monikielisesti ja monimediallisesti.
  2. Pyytämättömyys – On ehkä vielä isompi joukko suomalaisia, jotka eivät kehtaa pyytää. Sehän on kuin myymistä ja sitä jos mitä suomalainen karsastaa kotona ja maailmalla. Ihme, että suomalaiset eivät ole kuolleet sukupuuttoon, kun ei kehdata edes saatille pyytää. Paitsi rohkaisuryyppyputken jälkeen, mutta siitä on harvoin apua (vapaahehtois)työtehtävissä. Ruvetaan siis myymään pyytämään ihan rohkeasti. Tuskinpa siitä turpaan tulee. Muutamien rukkasten jälkeen saattaa jopa flaksi ruveta käymään.
  3. Tietämättömyys – On vain pieni joukko ihmisiä, jotka tietävät mitä kaikkea yhdistyksessä tehdään ja voisi tehdä. Moni tekisi mielellään, kun tietäisi sopivaa tekemistä olevan. Kerrotaan ja listataan siis pieniä ja vähän isompiakin tehtäviä, joihin ilomielin tekijöitä otetaan. Toki on ihmisiä, jotka vasiten haluavat pantata tietoa omaan asemaansa varjellakseen. Paradoksaalisesti tämä usein vaarantaa sen aseman lopulta kokonaan.
  4. Piilo-osaaminen – Tietämättömyys toimii toisinkin päin. Ei edes tiedetä mitä kaikkea piilevää osaamista jäsenistössä on. Siellähän voi olla vaikkapa myynnin, markkinoinnin tai viestinnän huippuammattilaisia, jotka voisi pienellä imartelulla saada mukaan. Toki on aina ihmisiä, yhdistyksissäkin, jotka eivät siedä itseään parempia osaajia lähellään. Samallahan omat osaamisvajeet voivat korostua. Tälle on synonyymikin: heikko itsetunto.
  5. Puhkikaluaminen – Kun tekijöitä on vaikea saada, revitään niistä poloisista, jotka lupautuvat mukaan, kaikki irti. Jäljelle jää vain puhkikaluttu loppuun palanut raato. Annetaan siis mahdollisuus osallistua sillä määrällä, mitä kullakin on kulloinkin annettavanaan.
  6. Kutsu kaaokseen – Monesti ihmisiä maanitellaan tehtäviin ja kun hän sinne sitten muilta kiireiltään saapuu, ei tekemistä olekaan tai se on äärimmäisen tehotonta. Tehottomuus on toki joskus kivaakin vastapainoa suorituskeskeiselle elämälle, mutta kiireen keskellä usein vain keljuttaa. Enpä osallistu toiste.
  7. Tasa-arvottomuus – Liian usein jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin muut. Työelämässä johtajilla on monia etuisuuksia, joita on vaikeaa modernissa maailmassa enää hyväksyä (oma kerros, kulmahuoneet, kabinetit, parkkipaikat, ökyautot jne.). Vielä vähemmän hyväksyttävää elitismi on yhdistyksessä.
  8. Tapaehdottomuus – On ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että heidän tapansa toimia on parempi kuin muiden tavat. Arvotyranneiksikin heitä voidaan kutsua. Mitä idiootimpi sitä ehdottomampi. Työelämässä näitä kutsutaan monesti mikromanagereiksi. En nyt muista viittasiko tuo mikro tarkastelutarkkuuteen vaiko aivojen kapasiteettiin – ehkä molempiin.
  9. Viestintämokat – Ensin pyydellään, mutta sitten ei tarjota tietoa: miten, missä ja milloin. Enpä ole vielä koskaan kuullut liian hyvästä viestinnästä. Hyvä ennakoiva viestintä taas vie jopa vähemmän aikaa kuin huono tulipaloja sammuttava viestintä. Toki se vaatii toiseensamaistumiskykyä ja vähän osaamistakin.
  10. Ankeuttajat – vähänkin isommassa joukossa on aina ihmisiä, jotka tahattomasti tai tahallaan kylvävät mielipahaa ympäristöönsä. Vapaaehtoiset kun ovat lähes täysin lainsuojattomia ja siten otollista maaperää sadistinarsistikiusaajille.

Siitä vain esteidenpurkamistalkoisiin ja yhdistys täyteen kukoistukseensa.

Kirjoittaja on viimeistelemässä Yhdistysjohtamisen opas -kirjaa, joka julkistetaan lauantaina 24.9.2016.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yhdistys, esteet, sillat

On/Off

Torstai 8.9.2016 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Tyouupumus_720x405.jpg

Yhdistyksissä työkuorma keskittyy. Yhdistysten hallitukset kantavat usein työkuormasta leijonan osan. Hallituksesta niille, jotka osaavat ja saavat aikaan, kasaantuu työtä sietokyvyn rajoille saakka. Näin varsinkin, jos heillä on vaikeuksia sanoa ei.

Työkuorman alla sinnittelevän pinna katkeaa jonain päivänä ja hän kertoo, ettei ole käytettävissä enää, kun seuraavan kerran hallitusta kootaan. Sama voi toki käydä linjaerimielisyyksien takia tai protestina kelvottomalle puheenjohtajalle, joka valitaan tehtävään vuodesta toiseen.

Yhdistyksen hallituksesta poisjäänti on kuin pieni kuolema. Hetki sitten olit nääntyä työkuorman alle ja nyt et tiedä edes mitä yhdistyksessä tapahtuu. Onko yhdistystyö on/off-toimintaa. Jokotai.

Yhdistyksen kannattaisikin miettiä laaja-alaisesti jäsenten osallistumisen keinoja. Kaikki eivät ole valmiita pitkäaikaiseen sitoutumiseen, jolloin heille voi tarjota pop-up-tehtäviä. Ja vaikka työmyyrä päättikin pelastautua uhkaavalta työuupumukselta jättäytymällä pois hallituksesta, ei se kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö hän jotain yhdistyksen eteen haluaisi tehdä.

Ei kaikille kaikkea, vaan jokaiselle jotakin.

Kirjoittaja on juuri viimeistellyt Yhdistysjohtamisen opas -kirjaa, joka julkistetaan lauantaina 24.9.2016.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yhdistys, johtaminen, motivaatio

No se oli nyt vain sellainen heitto!

Torstai 1.9.2016 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Epaily_720x405.jpg

Palkkatyössä käymisen primääri tavoite on niin ilmiselvä, että keskustelu ihmisen motiiveista ei ole ihan jokapäiväistä. Toki sen lisäksi, että saamme työstämme palkkaa, meitä työssä motivoi muutkin asiat, kuten vaikkapa itsensä toteuttaminen. Lisäksi on aina niitä vallanvetoamia ja statushakuisia - kuten johtamisaktivisti Toni Hinkka viime tiistaina kirjoitti - joita rahapalkan ohella motivoi valta sinänsä, asema ja etuudet.

Yhdistyksissä ihmisten motivaatiotekijöitä epäillään huomattavasti useammin. Kun vapaaehtoistyössä ei ole juurikaan palkkaa eikä luontaisetuuksia, on helppo kiinnittää huomio muihin mahdollisiin motivaatiotekijöitä. Ja aina löytyy niitä, joilla on kyky ja halu kyseenalaistaa yhdistysaktiivien perimmäiset tavoitteet.

Kyseenalaistajan kannattaa kuitenkin muistaa, että yhdistyksen edustaman ideologian motivoima ja hyväksyntää kaipaava yhdistysaktiivien osajoukko kokee helposti verisenä loukkauksena, jos heidän tarkoitusperiään epäillään. Siinä käy helposti niin, että hanskat putoavat ja toiminta katkeaa. Ei auta, että kyseenalaistaja sanoo: "No se oli nyt vain sellainen heitto!" Sanat on sanottu, eikä niitä saa takaisin ja vahinko on tapahtunut.

Saman kyseenalaistajan kannattaa muistaa myös, että virheellisen tiedon levittäminen loukkaavassa merkityksessä on kriminalisoitu Suomen laissa. Roskalehdet joutuvat kamppailemaan asian kanssa jatkuvasti.

Toisaalta niinkin yksinkertainen lause kuin "Te ette pidä minua minään!" sisältää ainekset kunnianloukkaukseen. Jos väitteen esittäjä käyttää sanomaansa loukkaavassa merkityksessä, on mahdollista joutua leivättömän pöydän ääreen, jossa väitteen esittäjän mahdollisuudet todistaa toisten ihmisten ajatukset joksikin ovat rajalliset. Vaarattomampaa on puhua omista tuntemuksistaan, vaikkapa: "Minusta tuntuu siltä, että te ette arvosta minua ollenkaan!"

Toisen ihmisen vaikuttimien epäily on ikäänkuin peili: se kertoo enemmän epäilijästä kuin epäillystä, sillä meillä on taipumus kuvitella muiden ihmisten vaikuttimet omiemme kaltaisiksi. Siispä se, joka epäilee toista oman edun tavoittelusta, motivoituu pikemminkin realismin kuin ideologian pohjalta ja on itse todennäköisesti itsekäs ja omaa etua ajava.

Epäilyn sijasta kannattaa kysellä. Motiiveista voi myös keskustella - ei niissä pitäisi olla mitään hävettävää! Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jokaiselle suomalaiselle pitäisi laatia Reiss Motivation Profile ja profiilit pitäisi laittaa jokaisen saataville. Olisimme sen jälkeen paljon onnellisempia ja tuottavampia.

Kirjoittaja on viimeistelemässä Yhdistysjohtamisen opas -kirjaa, joka julkistetaan lauantaina 24.9.2016.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: johtaminen, yhdistys, ideologia, hyväksyntä, valta, status, narsisti

Yhdeksän hyvää ja pahaa yhdistystyyppiä

Tiistai 30.8.2016 - Toni Hinkka, johtamisaktivisti

Yhdeksan_yhdistystyyppia.png

Yhdistyksissä harvoin on runsaudenpulaa vapaaehtoisista. Moni yhdistysjohtaja tuskailee miettiessään keinoja hankkia jäseniä ja motivoida jäsenistöä toimintaan. Tästä aiheesta minutkin on kutsuttu loppuviikosta puhumaan yhteen urheiluseuraan. Vaikea kysymys, jota pitää miettiä monesta suunnasta.

Sen tietää miettimättäkin, että ei ole olemassa yhtä viisastenkivikikkaa, joka toimisi aina kaikkialla kaikille. Meitä ihmisiä ja vaikuttimiamme kun on niin laaja kirjo. Yhdistysten kirjo on melkein yhtä lavea.

Ehkä asia hahmottuu tyypittämällä ensin osallistujia. Kas näin:

  • Harrastajat – tykkäävät tehdä sitä, mitä yhdistys sitten sattuukin tekemään. Parhaassa tapauksessa tekevät sellaistakin, mistä eivät tykkää ja pahimmillaan tekevät vain sitä mistä tykkäävät. Oma alaluokkansa ovat he, jotka on pakotettu harrastamaan vanhempien tai puolison toimesta.
  • Maksukuskit – he ovat usein vanhempia, jotka maksavat harrastamisen ja kyyditsevät pilttiään edes takaisin. Parhaimmillaan he käyttävät odotteluajan avustaen ja kannustaen. Monesti on ihan ok, että he ovat vain poissa jaloista. Pahimmillaan he taas vaativat erityiskohtelua ja pyrkivät tekemään muiden elämästä vähintään yhtä kurjaa kuin omastaan. Oma alaluokkansa ovat besserwisserit, jotka ovat periaatteessa aina kaikesta eri mieltä.  
  • Fanaatikot – heille yhdistyksen missio on uskonto. Parhaimmillaan se kohdistuu järkevään tekemiseen ja ahkeruuteen. Pahimmillaan he kokevat, että kaikki kansat pitää käännyttää. Oma alaluokkansa ovat terroristit, joille kaikki muut ovat vääräuskoisia, jotka pitää tuhota.
  • Kaverikaipuiset – heille tärkeintä ovat yhdistyksen muut ihmiset ja sosiaalinen yhdessäolo. Parhaassa tapauksessa nämä ovat avuliaita tehden lähes mitä tahansa mikä ilahduttaa muita. Pahimmillaan he ovat aikavarkaita, jotka estävät muita toteuttamasta itseään. Oma alaluokkansa ovat täystakertujat, joille ei riitä yhdessäolo kerhotiloissa vaan he seuraavat sinua kaikkialle.
  • Vallanvetoamat – nämä ihmiset haluavat tehdä päätöksiä. Parhaassa tapauksessa heillä on kykyä rationaaliseen ja strategiseen ajatteluun sekä sydän yhdistyksen ja muiden ihmisten auttamiseen. Liian usein valtaan hakeutuu myös ihmisiä, joilla kyvyttömyys vallankäyttöön on huomattu työelämässä, muttei vielä yhdistyksessä. Oman alaluokkansa muodostavat kiusaajapsykopaattinarsistit, jotka onnistuvat luomaan yhdistyksestä oman henkilökohtaisen perverssin henkisen kidutuskammionsa.
  • Statusponnistelijat – he hakevat ansioluetteloonsa luottamustehtäviä, jotka mahdollistavat etenemisen vaikkapa politiikassa. Parhaimmillaan he ovat mieltäneet, että paras ponnahduslauta mihin tahansa tehtävään on tehdä nykyinen tehtävä mahdollisimman hyvin ja muita ihmisiä kunnioittaen. Pahimmillaan ainoa mitä he tekevät on se oman CV:n kirjoittaminen. Oma alaluokkansa ovat he, jotka kuvittelevat oman arvonsa nousevan, kun painaa kaikkia muita alaspäin.
  • Vaihteluvirkistäytyjät – he halajavat muuta ajateltavaa kuin se, minkä ajattelusta heille maksetaan. Parhaimmillaan he ovat ahkeria pyrkiessään välttelemään aikaa ajatella. Pahimmillaan he ovat niin hajamielisiä ja stressaantuneita, että ovat vaaraksi ympäristölleen.
  • Osaamisylpeät – edellisen vastakohtina he haluavat tehdä sitä, minkä tietävät osaavansa hyvin tai jopa erinomaisesti muihin verrattuna. Parhaimmillaan he tuovat huippuammattilaisosaamisen ilmaiseksi yhdistyksen hyödynnettäväksi. Pahimmillaan he taas pyrkivät tekemään itsestään korvaamattomia ja halveksivat muiden osaamattomuutta.
  • Paremmanpuutteelliset – he osallistuvat, kun eivät ole parempaakaan tekemistä keksineet. Tekevät ja osallistuvat kun siltä tuntuu. Parhaimmillaan tuntuu hyvinkin kivalta touhuta ja pahimmillaan ei voisi vähempää kiinnostaa. Ovat ehkä ajautuneet toimintaan mukaan jo kauan sitten ja osallistumisesta on tullut toinen luonto.

Moni on varmaan jonkin sortin yhdistelmä. Tunnistitko itsesi tai kaverisi?

Kirjoittaja on viimeistelemässä Yhdistysjohtamisen opas -kirjaa, joka julkistetaan lauantaina 24.9.2016.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yhdistys, tyypit

Pysyykö myynti maailman muutoksen perässä?

Torstai 25.8.2016 - Toni Hinkka, johtamisaktivisti

Man_changing_the_world.jpg

Lähes 20 vuotta sitten ajatus myymisestä oli minulle kammotuksen kauhistus. Vaan kun tuli päivä, jolloin liikevaihto ei kattanut kuluja ja myyntikokeneet kollegat lamaantuivat, oli pakko opetella.

Ovi kiinni ja puhelin tuskasta hikoilevaan käteen. Ensimmäiset sata soittoa, joista muutama kymmenen tavoitti vastaanottajan. Tavoitteena vain tapaamisen sopiminen. Kielisolmu oli niin paha, että muistaakseni kukaan vastaajista ei halunnut minua tavata. Seuraavat sata soittoa. Kielisolmu purkautui ja alkoi syntyä tapaamisiakin. Seuraavat sata: tapaamisia enemmän kuin hylkäyksiä. Riittävästi toistoja ja lahjattomampikin oppii.

Kalenteri alkoi täyttyä tapaamisista. Esittelykalvoja hierottiin kuntoon. Jännittyneenä tapaamisiin. Kun kohtasin prospektin, muistin tuskin tervehtiä keskittyessäni valmisteltuihin puheisiini. Jos prospekti puhui jotain, ei se jäänyt mieleeni, kun omat askelmerkit piti pitää mielessä. Kuten varmaan arvaatkin, ei tullut tarjouspyyntöjä eikä varsinkaan kauppaa.

Muutama kymmenen käyntiä ja pystyin jo hieman kohdistamaan ajatuksiani myös asiakkaan puheisiin. Vielä muutama kymmenen lisää ja pystyin jo reagoimaankin asiakkaan ajatuksiin. Se ensimmäinen tarjouspyyntökin tuli. Vähän myöhemmin myös kauppa.

Satoja toistoja myöhemmin saapui nautinto. Läpimenneistä puheluista valtaosa johti tapaamiseen. On kiva olla jossain hyvä ja onnistua. Kehitin tämän taidon jopa liian pitkälle – sain lähes kaikki sopimaan tapaamisen jopa heidän haluaan vastaan. Tämä toki oli typerää, koska tuli ajeltua ihan turhiinkin tapaamisiin. Toki niistäkin oppi.

Opin myös kuuntelemaan asiakasta. Ei tarvinnut enää keskittyä ulkoa opeteltuihin fraaseihin, vaan oma työkalupakki oli niin täynnä toimivaa materiaalia, että sieltä pystyi nappaamaan nanosekunnissa sopivan asiakkaan esittämän tarpeen mukaan.

Tällaista oli B2G-myyjän elämän 10-20 vuotta sitten. Ei ole enää.

Silloin puhelimella ja sähköpostilla tavoitti ihmisiä. Ehkä joka viidennen sai kiinni. Ei ehtinyt turhautumaan.

Tänä päivänä puhelimella ja sähköpostilla saa ehkä joka viidennenkymmenennen kiinni. Vie mehut ahkerimmaltakin. Luova älyllisistä haasteista nauttiva ihminen ei hirveästi saa mielihyvää tuntikausien turhasta numeronnäppäilystä ja tuuttuut-äänien kuuntelusta. Sitten kun se ensimmäinen ihminen vastaa, hän pilaa päiväsi olemalla raivoissaan siitä, että hänen puhelimensa on täyttynyt tuntemattomien numeroiden soitteluista koko päivän. Sähköpostilla homma ei toimi sen paremmin.

Joskus harvoin tavoittelemasi henkilö soittaa takaisin. Totta kai silloin, kun olet itse jo tapaamisessa tai palaverissa. Et voi vastata. Kun sitten soitat päivän lopuksi takaisin, hän ei enää vastaa.

On aika kamalaa tajuta, että jokin asia, jossa ole valtavalla työllä opetellut olemaan hyvä, on nykyään tuhoon tuomittu.

Positiivisesti ajatellen, nuo taidot voivat olla kullanarvoisia, kunhan pystyy jotenkin nuo esteet ja kohdistamaan ne jotenkin uudelleen. Vuorovaikutustaitoja kun tarvitaan edelleen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: myynti, muutos, oppimisahdistus, mahdollisuus

Nyt sitä aikaa vasta kuluukin

Tiistai 23.8.2016 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Katkos_720_px.jpg

Silloin tällöin mutta silti harmillisen usein sitä törmää tilanteeseen, jossa on säästetty aikaa. Ajan säästäminen on sinänsä OK, kunhan sitä ei tehdä väärässä paikassa.

Tiedottamattomuus eli tiedonkulun katkokset ovat usein seurausta ajan säästämisestä väärässä paikassa. Ajatellaan, että nyt ei ole aikaa viestiä tehdystä linjauksesta, päätöksestä, ratkaisusta, kokeilusta tai jostain muusta olennaisesta asiasta. Ehkä ajatellaan ottaa asia myöhemmin puheeksi, mutta sitten asia unohtuu.

Voi myös käydä niin, että asia kyllä viestitään mutta epäselvästi. Asia löytyy toista asiaa primääristi koskevan viestin yhteydestä tai viestistä, jonka otsikko on harhaanjohtava. Tai asiasta on viestitty niin, että eri ihmiset käsittävät asian eri tavalla.

Kun joku toinen henkilö sitten törmää tällaiseen asiaan, jonka yhteydessä tiedon kulku on katkennut, seurauksena on hämmennystä, ihmettelyä, kyselyjä ja suuttumusta. Alussa säästetty aika käytetään nyt kymmen-, sata- tai tuhatkertaisesti asiasta keskusteluun.

Jos tätä henkilöä vielä syytetään yhteisen sopimuksen tai sääntöjen rikkomisesta - siis sellaisten, jota hänen olisi pitänyt olla sopivassa, vaan ei ollut eikä tiennyt edes olemassaolosta - aletaan jo lähestyä loukkauksen rajaa. Tahattoman ehkä mutta loukkauksen kumminkin. Tällaisesta toipuminen alkaa jo vaatia anteeksipyyntöjä toisilta osapuolilta. Joka tapauksessa aikaa kuluu helposti se tuhatkertaa tiedottamisessa saatua säästöä enemmän.

Kannattaa siis - olipa kysymys yhdistys- tai yritystoiminnasta - miettiä jokaisen muita ihmisiä koskevan päätöksen, ratkaisun tai kokeilun yhteydessä tiedottamista ja varata sille aikaa. Ongelmia ennalta ehkäisevään työhön ajan käyttäminen on ajan säästöä.

Blogikirjoittajan ja johtamisaktivisti Toni Hinkan kirja "Yhdistysjohtamisen opas" julkaistaan lauantaina 24.9.2016 klo 11-11.30 Kokoushotelli Gustavelundissa. Tervetuloa!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: johtaminen, tiedottaminen, viestintä, kriisi

Oman edun tavoittelu tuhoaa yhdistyksen

Torstai 18.8.2016 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Ideologia_720_px.jpg

Oman edun tavoittelu on tuhonnut monta yhdistystä. Ja laittanut vielä useampia polvilleen.

Kun ihmistä motivoi oma etu - Reissin Motivaatioprofiilin (RMP) mukaan henkilö on pikemminkin realistinen kuin idealistinen - häntä ei kiinnosta yhteinen etu eikä yhdistyksen etu, vaan oma tai läheisen etu.

Kyläyhdistyksissä tämä näkyy siten, että sen halutaan ajavan oman tien- tai kadunpätkän asvaltointia tai jotakin muuta osapopulaatiota hyödyttävää. Kehotukset katsoa kokonaisuutta, tavoitella mahdollisimman monen hyvää tai tasapuolisuutta kaikuvat kuuroille korville.

Erityisen hankala tilanne syntyy, kun yhdistyksen puheenjohtajaksi sattuu oman edun tavoittelija. Tällaiset ovat usein kunnianhimoisia pyrkyreitä ja niin kuin eräs Yhdistysjohtamisen oppaan haastateltava sanoin - hallitukseen joudutaan ja puheenjohtajaksi pyritään.

Omaa etuaan tavoitteleva johtaa yhdistyksen palvelemaan hänen henkilökohtaisia tai perheensä etuja. Se voi näkyä isoissa asioissa ja johtaa suuriin taloudellisiin väärinkäytöksiin, jotka tuhoavat yhdistyksen, mutta se voi näkyä myös pienissä asioissa: nimellisenä johtajuutena, jonka tarkoituksena on saada CV:hen yksi luottamustoimi lisää tai vaikkapa jatkuvasti hiukan ylimitoitettuina kokoustarjoiluina, joiden ylijäämän puheenjohtaja vie kotiinsa.

Ei tarvitse olla puheenjohtaja, jotta saa oman edun tavoittelulla yhdistyksen rampautettua. Suuriääninen oman edun tavoittelija, joita puheenjohtaja ei saa aisoihin, saattaa karkottaa hallituksesta kantavia voimia, jotka inhoavat yksisilmäisyyttä ja osaoptimointia. Ja taas on yhdistys pykälän verran voimattomampi kohtaamaan haasteita.

Vaan eipä välttämättä ole täydellinen ratkaisu sekään, että puheenjohtajaa ajaa pelkästään ideologian palo. Siinä oma näkemys asioista saattaa dominoida niin, että lopputulos on huono näinkin. Jonkinmoinen idealismin puolelle kallistuva keskitien kulkeminen olisi siis puheenjohtajalle, hallitukselle ja avainhenkilöille suotavaa.

Lisää tarinoita, oppeja ja neuvoja yhdistysjohtamiseen löytyy syyskuussa ilmestyvästä kirjasta Reino Myllymäki, Toni Hinkka: Yhdistysjohtamisen opas (Ketterät Kirjat, 2016).

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yhdistysjohtaminen, motivaatio, ideologia, oma etu

Yksi välinpitämätön pilaa kaikkien maineen - kaksi tarinaa yhdistysjohtamisesta

Tiistai 16.8.2016 - Toni Hinkka, johtamisaktivisti

EVVK_720x405.jpg

Viestintä on vaikea taitolaji. Samoin viestimättömyys. Kerron pari valaisevaa esimerkkiä yhdistysviestinnästä viimeisen vuoden ajalta.

Uimaseuran toiminnanjohtaja kysyi naapuriseuran järjestämiin kisoihin vapaaehtoistuomariapua. Vastasin hänelle, että joudan kyllä tuomaroimaan. Hän välitti tiedon kyselijäseuralle. Homma toimi kuten pitikin.

Kisapäivä lähestyi. En saanut järjestävästä seurasta mitään informaatiota siitä, kelpaako apuni ja missä ja milloin pitäisi jossakin olla. Oletin siis, että panokselleni ei ollut tarvetta.

Eräs ystäväni oli selaillut tarkemmin kyseisen seuran sivustoa ja nähnyt siellä jossain maininnan, että olen kisoissa ratatuomarina. Hän sattui siitä ohimennen minulle mainitsemaan – pari tuntia ennen kisojen alkua.

Menin siis paikalle varmuuden vuoksi ja olihan minulla siellä rooli, jopa aika tärkeä.

Olisi toki ollut kohteliasta minullekin siitä ilmoittaa etukäteen. Sattuma pelasti tilanteen.

Toinen tapaus.

Ystäväni lähetti minulle viestin, jossa peräänkuulutettiin koulujen aloitukseen suojatiepäivystäjiä. Tärkeää hommaa, ajattelin itsekin kahden lapsen isänä. Laitoin heti sähköpostiviestin henkilölle, jolle ohjattiin halukkuudesta ilmoittamaan. Ok homma.

Suojatiepäivystysaamu lähestyi, mutta en saanut mitään vastausta viestiini. Oletin siis, että panokselleni ei ollut tarvetta. Aikaisemmasta kokemuksestani viisastuneena päätin kuitenkin tarkistaa tilanteen. Ajoin työmatkani reittiä, jossa oletin näitä liikenteenvaroittajia olevan, mutta en nähnyt ketään. Koska minulla ei ollut varusteita (huomioliivejä), ajoin töihin.

Myöhemmin päivällä kuulin ystävältäni, että vapaaehtoisia oli kuulemma ollut tarpeeksi. Hyvä homma, koska olisi painanut mieltäni aika pitkään, jos olisin kuullut jonkun lapsen jääneen yliajetuksi.

Kummassakaan tarinassa ei onneksi tapahtunut mitään katastrofaalista. Sille en voi mitään, että muistan tarinan yhdistykset ensisijaisesti välinpitämättömästä suhtautumisesta avunantotarjouksiin, vaikka ymmärrän, että yksittäiset, minulle tuntemattomat ihmiset ovat toimineet välinpitämättömästi. Huonoista kokemuksista huolimatta annan apuani pyydettäessä jatkossakin - myös näille yhdistyksille.

Yhdistyksen jokainen jäsen luo toiminnallaan ja käytöksellään mielikuvaa koko yhdistyksestä. Sama koskee yrityksiä.

Lisää tarinoita, oppeja ja neuvoja yhdistysjohtamiseen löytyy syyskuussa ilmestyvästä kirjasta Reino Myllymäki, Toni Hinkka: Yhdistysjohtamisen opas (Ketterät Kirjat, 2016).

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yhdistys, viestinä, yhdistysjohtaminen, kiitos, vastaaminen

Onnistumistakin on monenlaista

Torstai 11.8.2016 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Rikottu_lasi_vaalea_720_px.jpg

Kehityshankkeiden epäonnistuminen on yleistä. Kirjoittaessani kirjaa Miksi tietojärjestelmäprojekti epäonnistuu? päädyin noin 70 prosentin tasoon, sillä pelkästään ERP-projektien budjetit näyttävät ylittyvän 60 prosentissa projekteista.

Tänään olen kuitenkin valmis pohtimaan onnistumisia ja epäonnistumisia useammastakin näkökulmasta.

Projektinäkökulma

Perinteisesti kehityshankkeiden ja tietojärjestelmäprojektien onnistumista on tarkasteltu projektin itsensä näkökulmasta. Esimerkiksi The Standish Group on Chaos-raporteissaan lähtenyt liikkeelle kolmesta näkökulmasta: raha, aika ja toiminnallisuus. Heidän logiikkansa mukaan projekti epäonnistui, jos sen budjetti (raha tai aika) ylittyi vähintään viisi prosenttia tai projektin käynnistyksessä luvatusta toiminnallisuudesta jäi toteuttamatta vähintään viisi prosenttia.

Raha on kyllä tärkeä onnistumisen mittari, sillä hallinnasta ryöstäytyneet kustannukset saattavat romuttaa panos-hyöty-suhteen ja mikä vielä pahempaa, suistaa koko yrityksen konkurssiin. Aikataulujen ylittymisellä on korrelaatio kustannusten ylittymiseen, samalla aikataulujen pettäminen johtaa takaisinmaksun siirtymiseen ja yhdessä kustannusten kohoamisen kautta takaisinmaksun päättyminen siirtyy vielä enemmäs kun itse takaisinmaksuaika pitenee.

Tuotetulla toiminnallisuudella on vaikutusta projektin tuloksista saataviin hyötyihin. Jos toiminnallisuus jää vajaaksi, hyödyt alenevat ja panos-hyöty-suhteen hyötypuolen pieneneminen pidentää takaisinmaksuaikaa pahimmillaan äärettömäksi.

Kokonaisarkkitehtuurinäkökulma

Kehityshankkeen tulos on digitalisaation myötä yhä useammin tietojärjestelmä, uusi tai parannettu, taikka useamman tietojärjestelmän muodostama kokonaisuus, johon uudet tai korjatut toimintatavat ja -prosessit liittyvät.

Projektin onnistumisen näkökulmasta arkkitehtuurinäkökulmia on itse asiassa kaksi: Miten kehitettävä kokonaisuus istuu ympäröivään kokonaisuuteen? Miten kehitettävän kokonaisuuden osat istuvat yhteen?

Sinänsä onnistuneena pidetty projekti saattaa tuottaa ongelmallisen arkkitehtuurin, joka estää tai hidastaa kehittämistä, tekee sen kalliiksi tai sitoo yhteen toimittajaan tai ratkaisuun. Kokonaisarkkitehtuuriongelmat voivat näkyä myös tehottomina prosesseina ja ylläpidon työläytenä. Molemmat mitataan myöhemmin rahassa, kasvaneina kustannuksina ja alentuneina hyötyinä.

Liiketoimintanäkökulma

Projekti voi projektina epäonnistua ja kokonaisarkkitehtuurinkin ongelmat voivat jäädä piiloon, jos kehityshanke onnistuu liiketoiminnallisesti. Hanke maksaa riittävän vähän, ei myöhästy ratkaisevasti ja tuottaa riittävästi toiminnallisuutta liiketoiminnallisen ongelman ratkaisemiseksi.

Toisin päin käännettynä kustannus- ja aikatauluylitykset sekä vajaatoiminnallisuus voivat tuhota aiemmin esitetyistä syistä panos-hyöty-suhteen.  Ne voivat tuhota projektin hyödyt myös sillä tavalla, että yritys menettää kilpailuedun - kilpailija ehtii ensiksi, tarjoaa parempaa asiakaspalvelua tai halvemmilla hinnoilla.

Voi myös käydä niin, että käyttöönotto myöhästyy liiketoiminnallisesta aikaikkunasta ja siirtyy vuodella eteenpäin; moni yritys pyrkii ottamaan - oli siinä järkeä tai ei - talouden järjestelmänsä vuoden alusta.

Muut näkökulmat

Kehityshankkeiden onnistumisilla on merkitystä myös kollektiivisen itsetunnon kanssa. Onnistuneen kehityshankkeen läpivienyt yritys uskaltaa lähteä uusiin kehityshaasteisiin, epäonnistuneen kokenut puolestaan pahimmillaan jättää kehittämisen sikseen vuosiksi ja tuhoutuu.

Projektien ristiriidat voivat myös repiä henkilösuhteet ja esimerkiksi liiketoiminnan ja tietohallinnon suhteet piloille pitkiksi ajoiksi. Hyvin menevät hankkeet puolestaan lujittavat yhteistyötä ja synergioita.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole peloitella ketään luopumaan kehittämisestä. Päinvastoin! Tietotekniikka ja sen käyttöönotto ovat merkittävin tuottavuutta parantava teknologia tällä hetkellä ja ilman projekteja sen hyödyntäminen on mahdotonta. Mutta onnistunut projekti rakennetaan realismille, ei toiveajattelulle tai ylioptimismille. On oikein ymmärtää, mitkä ovat reunaehdot ja riskit, ja suunnitella projekti sen mukaan.

CxO Professional Oy tuottaa palveluja kehityshankkeiden onnistumisen parantamiseen. Olemme erikoistuneet valmistelun terveystarkastuksiin ja tukemiseen. Esikoiskirjamme Miksi tietojärjestelmäprojekti epäonnistuu? Tositarinoita tuhon teiltä ja onnistumisen siemeniä on erikoistarjouksessa CxO Shopissa elokuun 2016 loppuun.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: projekti, projektityö, onnistuminen, epäonnistuminen, kokonaisarkkitehtuuri, liiketoiminta, kollektiivinen itseluottamus

Pärstäkertoimella oikeudenmukaisuutta

Torstai 30.6.2016 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Oikeudenmukaisuus on vaikea asia. Sitä pitää valottaa monesta näkökulmasta.

Oikeudenmukaisuutta luulisi löytyvän oikeussalista. Niin löytyykin, mutta kaikki eivät tunnista sitä oikeudenmukaisuudeksi. En nyt tarkoita kulunutta vitsiä murhamiehen puolustusajajasta, joka loppupuheenvuorossa toteaa, että "jos oikeus toteutuisi nyt, olisi syytetty vapaa ja vainajalle langetettaisiin pieni sakko..." Ei, vaan sitä, että oikeus ei toimi niin, kuin merkittävä osa suomalaisista kuvittelee.

Meillä on näet kuvitelma, että riidan osapuolet kaatavat tuomarille oman näkökulmansa todistajien ja todisteiden tukemana ja sitten tuomari päättää, kumpi on oikeassa. Ei, niin se ei toimi. Sekä syytetyn että kantajan pitää kertoa jokaisen todisteen osalta, mikä merkitys sillä on käsiteltävässä asiassa. Ja se on tavalliselle ihmiselle vaikeaa.

Meillä on nimittäin taipumus tuomita ihmisiä heidän maineensa ja aikaisempien tekemistensä perusteella jo etukäteen. Maine tai aikaisemmat tekemiset eivät taas oikeudelle merkitse yhtään mitään, jos ne eivät liity juttuun. Syyttäjä on hatarin perustein liikkeellä, jos yrittää saada taparikollisen poseen kioskimurrosta todisteenaan vain se, että hänet on tuomittu jo 27 kertaa samasta rikoksesta. Voi tuomio toki tulla, mutta kestääkö se seuraavssa oikeusasteessa.

No, pois oikeussalista ja takaisin tavalliseen elämään. Olemmeko me oikeudenmukaisa ja käsittemme asiat asioina ilman niiden arvottamista esimerkiksi esittäjän mukaan. Emme. Hyvin yleistä on, että "kukaan ei ole profeetta omalla maallaan". Niinpä konsultteja tarvitaan sanomaan asiat, jotka olisi voinut firman vaikkapa tietohallintojohtaja sanoa, mutta häntä ei olisi uskottu.

Eräässä videoidussa johtoryhmän kokouksessa kokouksen puheenjohtajalle jäi käsitys, että eräs nuori miespuolinen johtaja teki esityksen, joka meni läpi. Videotarkistuksessa huomattiin, että esityksen teki oikeasti keski-ikäinen naispuolinen johtaja ja vieressä istunut mainittu miespuolinen nuori johtaja kannatti sitä. Arvotamme esityksiä ja lausuntoja vahvasti sen mukaan, kuka ne esittää. Edelleen on ympäristöjä, joissa naisten esitykset eivät menesty, valitettavasti.

Vielä sotien jälkeen Pohjanmaalla - ja miksei muuallakin - moni vävy- ja miniäehdokas sai potentiaalisilta appivanhemmiltaan pakit sen vuoksi, että oli kotoisin "väärästä talosta". Eli liian köyhästä, poliittiselta mielipiteeltään väärästä tai muuten vain kummallisesta perheestä. Vaikka tämä alkaa vähitellen olla menneisyyttä, monien muiden asioiden suhteen samantapainen arvottaminen on edelleen voimissaan.

Kun kuulet mielipiteen tai ehdotuksen, anna ensimmäisen ajatuksesi pulpahtaa pintaan mutta älä sano sitä ääneen. Kytke sen jälkeen mielipiteen tai ehdotuksen lausujaan liittyvät arvostuksesi pois päältä ja käsittele asiaa hetki ihan objektiivisesti. Onko ehdotus objektiivisesti katsottuna hyvä? Onko mielipide mielestäsi hyväksyttävissä lausujan aidoksi mielipiteeksi? Muista, että mielipiteen ei tarvitse olla oikein, se ei ole tosiasia vaan mielipide.

Yksi harjoitus ei kesää tee. Mutta tee tuo harjoitus monta kertaa kesässä ilman, että vaadit muita tekemään samoin. Muutos lähtee aina itsestä.

Johtamisaktivisti Toni Hinkka ilmoitti kesätauostaan tiistaina ja tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki ilmoittaa siitä nyt. Pidämme heinäkuun blogitaukoa. Ei ole mahdotonta, että kirjoitan heinäkuussa jotain, jos mieltäni painaa ja kelit antavat myöten. Mutta lupaa en.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: johtaminen, käyttäytyminen, muutosjohtaminen, elämänohje, arvottaminen

Karisma kesälomalle

Tiistai 28.6.2016 - Toni Hinkka, johtamisaktivisti

SummerRelax.jpg

Voiko karismaa kehittää kesälomalla? Kyllä voi ja hyvin voikin.

Kesälomalaisen karismankehityssääntö numero 1: Lepää ja rentoudu. Hyväntuulinen ja energiaa täynnä oleva henkilö on huomattavasi karismaattisempi kuin väsymyksestä ärtynyt henkinen ja fyysinen raunio.

Sääntö numero 2: Syö sopivan terveellisesti. Terveellinen ruokavalio pitää energiat hyvällä tasolla ja yleisesti hyväkuntoisempi on huonokuntoista karismaattisempi.

Sääntö 3: Harrasta ja liiku. Tunnin liikunta tuo kaksi tuntia energiaa. Kuukauden liikunta tuo kaksi kuukautta energiaa. Hyväkuntoisempi jaksaa myös aivotyötä paremmin.

Sääntö 4: Juopottele kohtuullisesti. Sen lisäksi, että se auttaa yllä oleviin kohtiin on myös tosiasia, että vaikka pienessä pöhnässä on karismaattisempi olo, toimii se todellisuudessa juuri päinvastoin.

Sääntö 5: Voi harjoitella vaikkapa karisman yhtä tärkeintä elementtiä, läsnäoloa, kun ei tarvitse jakaa keskittymistään sähköpostiin ja älypuhelimeen. Kokeile ihan vain keskittyä kohtaamisiisi ihmisiin ja läheisiisi.

Oikein karismaattista kesää minun puolestani! Kehitetään maailmaan taas elokuussa.

T. Toni

Kommentoi kirjoitusta.

Oikeudenmukaisuus kateissa, vaikka pelti ei kolissutkaan

Torstai 23.6.2016 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Päätimme taannoin kirjoittaa yrityksemme arvoista. Blogia kirjoittamalla selvitämme itsellemme, toisillemme ja muille lukijoille, mistä arvoissamme on kysymys. Voi olla, että arvon käsittelyyn tarvitaan useampikin kirjoitus.

Tänään kirjoitan oikeudenmukaisuudesta.

Viime sunnuntaina seurasin vierestä liikennetapahtumaa, joka olisi saattanut johtaa vahinkoilmoituksen laatimiseen ja poliisien paikalle kutsumiseen. Onneksi niin ei käynyt.

Beige auto ajoi Pirilän Kukkatalon pihaan perässään sininen auto. Portista sisään ajettuaan kuljettajat kääntyivät vasemmalle, jossa on parkkipaikka. Siinä kohtaa ajotie on sellainen, että vastakkaisiin suuntiin menevät autot pääsevät kyllä kohtaamaan vaikka vasemmalle on 90 asteen kulmaan pysäköity rivi autoja. Mutta autot eivät pääse peruuttamaan paikoilta pois, jollei ajoväylä ole tyhjä.

Beigen auton käännyttyä vasemmalle vastaan oli tulossa auto ja kaksi autoa oli lähdössä peruuttaen vasemman laidan paikoituksesta. Beigen auton kuljettaja pysäytti ja kytki peruutusvaihteen. Peruutusvalo syttyi. Auto nytkähti taaksepäin.

Perässä ajaneen sinisen auton kuljettaja painoi äänimerkkiä varoittaakseen eteen pysähtynyttä todennäköisestä törmäyksestä - olihan hänellä pakki silmässä - ja kannustaakseen häntä ajamaan eteenpäin, jolloin suma selviäisi.

No suma selvisikin sillä, että paikoituksesta poistuvat autot pääsivät jotenkuten pois samoin kuin vastakkaiseen suuntaan kulkeva auto. Ja niin molemmat autot pääsivät paikoittamaan.

Beigeä autoa kuljettanut mummeli tuli sen jälkeen ns. aukomaan päätään sinistä autoa kuljettaneelle naiselle. Ei olisi kuulemma tarvinnut huudattaa. Eikä hän aikonut peruuttaa. Vastaväitteitä hän ei kuunnellut tai ymmärtänyt.

Estettyään äänimerkin käytöllä todennäköisen vakuutustapahtuman, sinisen auton kuljettajan mielenterveyttä epäiltiin beigen auton kuljettajan toimesta. Onko oikeudenmukaista?

Entä miten mummeli olisi suhtautunut siihen, jos sinisen auton kuljettaja ei olisi tyytännyt ja pelti olisi kolissut? Valittanut siitä, kun ei tyytytetty?

Jäin pohtimaan, mitä muuta tapahtui kuin tuo kuvattu tapahtumankulku. Monet varsinkin vanhat ihmiset pitävät äänimerkin käyttämistä jotenkin paheksuttavana, siitä huolimatta, että kyseessä yksi harvoista laissa sallituista merkinantovälineistä (vilkku, hätävilkku, pitkien räpäytys, takasumuvalo ja äänimerkki eli tyytty). Tässä tapauksessa se oli käyttökelpoisin väline edessä ajavan autoilijan huomion herättämiseksi.

Mummeli olisi voinut myös ajaa pidemmälle, sillä siellä oli paljon vapaita paikkoja. Sen sijaan hän jäi odottamaan ensimmäistä vapautuvaa paikkaa tukkien samalla liikenteen. Ilmeisesti tuosta ensimmäisestä parkkiruudusta on lyhyin matka lyllertää kauppaan.

Mummelin käyttäytymisessä sinisen auton kuljettajaa kohtaa ei ollut mitään, mikä herättäisi myötätuntoa. Jäin miettimään, että olisikohan hänen käyttäytymisensä ollut toisenlaista, jos perässä tullutta autoa olisi ajanut mies?

Semmoista se on oikeudenmukaisuus - tai oikeammin sen puute.

Täst' edes varon Tuusulassa liikkuvaa beigeä töpöperäistä Nissania, jonka oikea takavalo on teipattu. Toivottavasti mummeli lukee tämän, muuttaa käyttäytymistään tai edes käy korjauttamassa takavalonsa.

Juhannus on edessä ja moni viettää osan pidennetystä viikonlopusta matkustamalla kumipyörillä paikasta toiseen. Olen tehnyt semmoisen havainnon, että merkittävä osa - ehkäpä 80 % - liikenteessä tapahtuvista keskarin näyttämisestä on heikkoja yrityksiä siirtää oma moka vastapuolelle. Niinkuin tuossa sunnuntain tapahtumassa.

Omasta tekemisestä vastuun kantaminen on oikeudenmukaista, siirtäminen toiselle ei. Alkoholin vaikutuksen alaisena oleminen ei ole lieventävä asianhaara, ei edes juhannuksena.

Ollaan siis juhannuksena oikeudenmukaisia, eikö?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: oikeudenmukaisuus, liikenne, käyttäytyminen, tasa-arvo, liikenneraivo

Opi johtamaan nukkuessasi

Tiistai 21.6.2016 - Toni Hinkka, johtamisaktivisti

Sleepy.jpgKunto ei kasva treenin aikana, vaan harjoitusten välisissä lepotauoissa. Näin väitetään ja siihen uskon.

Onko sama ilmiö johtamisessa? Mitä jos johtamaan ei opikaan johtamalla, vaan johtamiskokemusten ja -oppien välisissä tauoissa? Rauhallisissa hetkissä, jolloin ehtii pohtia mitä tuli tehtyä ja mitä vaikutusta tekemisellä tai tekemättä jättämisellä oli omiin johdettaviin. Yön aikana aivot laittavat hermoyhteyksiä sitten uuteen järjestykseen ja seuraavana aamuna on astetta viisaampi.

Jos näin on ja miksi ei olisi, kannattaa suosia pitkän puurtamisen rinnalla rauhoittumista ja pitkiä yöunia. Jos johtaja (tai kuka tahansa) on koko ajan niin kiireinen, ettei ehdi pysähtyä pohtimaan, saati kunnolla nukkua, tyhmistyy tai ainakin jättää järkevöidyttyä. Väsynyt johtaja on muutenkin ärtyisämpi ja tyhmempi.

Johtajat, varatkaa aikaa pohdiskelulle ja reiluille viisastusunille.   

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: johtaminen, uni, nukkuminen, lepo

Poisopettajia kaivataan

Torstai 16.6.2016 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Oppia_ika_kaikki_720x405.jpg

Toisessa roolissani Ketterät Kirjat Oy:n toimitusjohtajana ja kustannustoimittajana joudun silloin tällöin keskustelemaan suomen kielen kieliopista. Joillakin tuntuu olevan sellainen käsitys, että lukion opeilla seilataan läpi koko elämä. Mutta kielemme muuttuu, uusia sanoja tulee ja kielioppiammekin viilataan. Siksi ristiriitatilanteissa viittaankin aina Kotimaisten kielten keskuksen eli Kotuksen ohjeisiin enkä lukion äidinkielen tunneilla oppimiini totuuksiin.

Olemme joutuneet oppimaan paljon ja joudumme oppimaan myös iän karttuessa lisää. Monet opit muuttuvat ja poisoppimisen taitokin olisi hyväksi.

Saatuani alleni automaattivaihteisen auton ajoin usein oikea käsi vaihdekepillä niin kuin olin tottunut ajamaan käsivaihteisella autolla. Näin siitä huolimatta, että ajon aikana vaihtamisen tarvetta ei juuri ole. Kymmenessä vuodessa alan olla tuosta(kin) poisoppinut.

Viimeisessä vaihdossa sain alleni auton, jossa on avaimeton käynnistys. Nyt taas piti oppia uutta ja poisoppia vanhaa. Autokauppias kertoi, kuinka vanhempi pariskunta oli laittanut kaukosäätimellä auton lukkoon ja avannut auton sen jälkeen kahvasta. Useita kertoja tajuamatta, että kahvasta kokeilu ei toiminutkaan enää auton lukituksen testitapauksena, vaan oli tahdonilmaisu auton avaamiseksi.

No nyt pitää tarkistaa auton lukitus sivupeilien asennosta. Taas on opittavaa ja poisopittavaa.

Kannamme yhteiskuntana mukanamme raskasta taakkaa, joka on peräisin yhteiskuntamme edellisistä vaiheista. "Aikainen lintu madon nappaa", sanottiin ja kannustettiin nousemaan aikaisin ylös töitä tekemään. Maatalousyhteiskunnassa päivänvalo olikin tärkeässä asemassa tuotantoa mahdollistavana tekijänä mutta pitääkö Tuusulanväylän edelleen ruuhkautua klo 7-8?

Digitalisaatio tuottaa meille jatkossa yhä kiihtyvällä tahdilla opittavaa ja poisopittavaa. Tietojärjestelmät vaihtuvat, prosessit muuttuvat.

Moni käy postilaatikollaan kahdesti päivässä, kaksitoista kertaa viikossa. Tunnen ihmisiä, jotka käyvät enää kerran viikossa postilaatikkonsa sisältöä tarkistamassa. He heittävät todennäköisesti mainospostin suoraan kierrätykseen ja lukevat uutisensa tabletilta.

Kohta ei Postikaan käy postilaatikolla kuin ehkä kolme kertaa viikossa. Siinähän tulee taas poisopittavaa. Olisiko poisopettajille tilaa yhteiskunnassamme?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: johtaminen, kehittyminen, digitalisaatio

Verttien karisma

Tiistai 14.6.2016 - Toni Hinkka

Introvertti.jpg

”Apua, olen introvertti - En voi kehittää karismaani!” Näin olen kuullut parikin kertaa jonkun sanovan viime viikkoina. Autsh, kuinka väärässä he ovatkaan.

Karisma on paljon enemmän kuuntelu- kuin puhetaitoa. Introvertti on luontaisesti parempi kuuntelija kuin vahva ekstrovertti, joka saattaa muiden mielestä olla liiankin puhelias. Samalla kuuntelutaidot voivat olla puutteelliset, kun aika menee keskustelua dominoidessa.

Näiden verttien välissä on ambivertti, joka voi vaihtaa helposti kuuntelusta puheliaisuuteen ja toisin päin. Tällaisen henkilön on ehkä helpointa säätää oma karismansa sopivalle tasolle keskusteluseuran verttisyydestä riippuen.

Useimmat ihmiset pitävät siitä, että saavat kertoa omista asioistaan. Introvertti saa siis luontaisesti toiset ihmiset pitämään itsestään.

Sama se oletko intro-, ambi- vai ekstorvertti, kunhan olet jokin vertti. Karismaa voi aina kehittää verttisyydestäsi riippumatta.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: intovertti, ektrovertti, ambivertti, karisma, vakuuttavuus

EVVK

Torstai 9.6.2016 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

EVVK_720x405.jpg

Suomen Sotilas -lehden numerossa 2/2016 Jukka Knuuti kirjoitti kolumnin juuri tällä samalla otsikolla.

Hän kirjoitti kohusta, joka syntyi, kun ilmoitettiin Yhdysvaltain Ilmavoimien tulevan harjoittelemaan Suomen alueelle F-15-hävittäjillä. Ja toisesta samanlaisesta, joka liittyi Suomeen harjoittelemaan tulevien amerikkalaisten panssariajoneuvoihin. "Poliitikot pitivät skandaalina, ettei heitä informoida, vaan he saavat tietää asiasta tiedotusvälineistä. Puolustusministeri Jussi Niinistö sanoi, että on kerrottu, mutta puolustusvaliokunnan jäsenet olivat kiinnostuneet enemmän iPadeistaan kuin asiantuntijoiden selostuksista".

Knuutin esimerkkilista ei jäänyt tähän. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja oli ihmetellyt, että "koska me muka on päätetty hankkia Horneteihin  pommeja?" Hän ei ollut ymmärtänyt, mitä Horneteihin hankittava ilmasta maahan -kyky tarkoittaa.

Knuuti ihmettelee kirjoituksessaan puolustusministerin ja puolustusvaliokunnan paikkojen huonosta arvostuksesta. Jäsenet eivät kiinnostu asioista, eivätkä kysy, jos eivät ymmärrä heille selostettuja asioita.

Sama riivaa yrityksiä. Vaikka tietotekniikka on digitalisaation myötä muodostunut merkittävimmäksi yhteiskunnan ja yritysten muutosta ajavaksi tekijäksi, yhä edelleen johdolla on etuoikeus olla ymmärtämättä tietotekniikka-asioita.

Ja mikä pahinta, he osaavat puolustusvaliokunnan jäsenten tapaan olla kysymättä. Heidän mielestään on vähemmän vahingollista pysyä tietämättömänä ja säilyttää kulissit kuin paljastaa tietämättömyytensä ja saada ymmärrys. Sillä armeijassa espanjalainen ratsu ei ole hevonen eikä tietohallinnossa palomuuri ole tiiliseinä.

Monen yrityksen hallitus on siirtänyt tietohallintojohtajansa taloushallinnon kilven taakse. Noin 60 %:lla tietohallintojohtajista ja -päälliköistä on esimiehenä talousjohtaja, jolla talouden ja IT:n lisäksi on usein vastuullaan monia muita, usein vähämerkityksisinä koettuja, asioita. Voi olla, että talousjohtajaa on tarvittukin suodattimeksi johtoryhmän ja tietohallinnon väliin, mutta nyt se on menneen talven lumia.

Nyt on nimittäin viimeiset hetket yritysjohdolla alkaa kiinnostua tietotekniikasta ja tietohallintoasioista. Samalla on viimeiset hetket tietotekniikkaväellä lopettaa akronyymeillä ja muilla kryptisillä kielenkäänteillä kommunikointi.

Sillä menestyvimmät yritykset ovat ottaneet tietotekniikan kehitystoimintansa kärkeen. Se ei onnistu ilman johdon, liiketoimintaväen ja tietotekniikkaväen saumatonta yhteispeliä ja molemminpuolista ymmärrystä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: johtaminen, osaaminen, kysyminen, mentorointi

Vanhemmat kirjoitukset »